sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

sitä ja tätä




Allulta löytyi ihottumaa ja päätettiin hieman aikaistaa tätä karvojenpoistoa. Muualta ei löytynyt onneksi. Eilen TOKOiltiin ja oli ilo huomata, että Allu teki kaiken mitä pyysin. Paussi teki siis terää.

Jojo sai eilen kunnon ulkoilupäivän. Käytiin ensin naapurin lapinkoirien kanssa leikkimässä ja sitten lähdettiin Tervolaan jossa Jojo sai leikkiä Jekun, Likan ja Nalan kanssa. Kaksi jälkimmäistä on saksanpaimenkoiranarttuja ja Nala vielä peeni pentu. Kuvia myöhemmin! Jojo sai siis leikkiä tuon 5h, ihastella hevosia, katsella kanoja ja kukkoja.

Tänään otettiin kentällä TOKOa ja hakua. Käänsin hieman Jojoa ettei ihan suoraan menisi näkömuistista, saa taas hieman vaikeuttaa tuostakin (piiloja vaan vielä kovin vaikea löytää). Lumet sulaa vauhdilla onneksi, pääsee harrastamaan pian kunnolla.

Annen kotisivuilta löytyy pentujen ulkoilukuvia!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti