perjantai 16. joulukuuta 2011

Taiga 3v ja pikku potilas kotona :/

Taiga täyttää tänään kokonaiset kolme vee. Juoksusta turha puhua edes. Korvat sillä on puuttuneet jo pidempään, joten tehty sitten sellaisia helppoja ja napakoita treenijuttuja.

Allu lähti minun isän luo lomalle kun ei syö. Veikkaan että Taigalla on kuiten jonkunsortin piilojuoksu johon Allu niin voimakkaasti reagoi, koska isän luona kuiten syö (pitää muistuttaa mutta syö kuiten!)

Ja sitten Jojo-muru. Meillähän koirat syö raakoja luita, ne totutetaan niihin ensin raa`alla lihalla, mahalaukulla jne. Luut syödään yhdessä tai erikseen. Jojo yleensä erikseen koska hotkii. Jostain syystä annoin luut yhdessä ja Jojo oli hotkinut koko luun kerralla, eilen sitten oksensi illan. Yöllä itkeskeli ja epäilin vatsanpuruja, käytettiin ulkona mutta mitään ei tullut. Aamulla yritti kakata, ei mitään ja toistamiseen jonka jälkeen soitin ell. Aika saatiin ja ell teki tutkimuksen, suoli tyhjä mutta vatsan läpi tuntui patti. Kuvauksissa näkyikin n.10cm luu poikittain mahassa. Suoraan leikkaukseen. Itku siinä tuli, aika järkytys kyllä.
Nyt toivutaan ja pikku potilas jakselee ihan hyvin. Treenit vaan siirtyy hyvin kauas, seuraavat 4 viikkoa pitää olla jojoilematta..
Kiitos kaikille ystäville zempeistä!

9 kommenttia:

  1. Kasvistäti laumoineen lähettää pusuja Jojolle ja tsemppiä koko perheelle paranemisprojektiin!

    VastaaPoista
  2. Kauniit kiitokset, hyvin täällä menee ja niin "Jojomaisesti" kuin olla ja voi. Eilen leikattu ja tänään jo yrittää riekkua, voi tulla piiiitkät 4 viikkoa..

    VastaaPoista
  3. onkos vielä kiimat alkaneet taigalla?mie oon se aldaronin kasvattaja ja omistaja jota kyselty taigalle ,toivottavasti ny löysin sit oikeelle sivulle:)
    mervi tolkkinen

    VastaaPoista
  4. Hei Mervi!
    Juuri tänään juoksu alkoi, ihan oikeat sivut löysit =)
    Terkuin, Heidi

    VastaaPoista
  5. Moi,no hyvä et oli oikeet,tosin löysin taigan kasvatti sivujen kautta,vähä niinku tutkimalla:) kiva kuulla et juoksut alkoivat,mutta olhaan yhteyksissä:) tv mervi ja sitä joulurauhaa koko perheelle ja nelijalkasille:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos samoin =)Pian sitten nähdäänkin.

    VastaaPoista
  7. moi.kiva juttu,luinkin tuolta ylempää et tuutta hakeen sulhasen mut pidetään puhelimen kautta tärkeimmin yhteyttä.

    tuolta löytyy sitte mun jonkulainen sivu,mutta se on vielä aika paljon tekeillä

    http://www.kennelhauska.blogspot.com/

    ja tuonne tein uudet kotisivut ja nekin vasta aluillaan.

    http://kennelhauska.nettisivu.org/

    täälläkin ootellaan Hillan juoksuja laskeskelin jos vuoden vaihteessa ja senkin sitte lähtemään sulhasen luokse,mutta iha rauhassa ootella:)

    VastaaPoista
  8. Mervi, sinun kotisivut onkin tutut kun ihastelin pentuja kun teillä sellaisia oli =)

    VastaaPoista