sunnuntai 7. elokuuta 2011

Taiga näytelmissä Kittilässä

Voi prinsessa että osasit olla taas eduksesi. käytöksestä täys kymppi, eikä tuomari sanonut sinussa muuta "vikaa" olevan kuin turkkia liian vähän. Eka kierroksella tuli ERI, toisella 2. sija ja SA ! Kolmannella ei sijoitusta mutta ihan mieletön fiilis tuosta vaaleanpunaisesta nauhasta. Avoimeen luokkaan oli ilmoitettu 6 narttua, lapinkoiria yhteensä 20.
Ja kuvasaldoa näyttelystä:


Me ei oteta tätä niin vakavasti, eihän muruseni <3

Siis jaiks, me ei olla koskaan ennen saatu tän väristä! "muistakaahan tulla vielä jatkoon" -onneksi kehäsihteeri muistutti sillä olisin tässä välissä jo lähtenyt itse, eh..

Tässä vielä arvostelu. Tuomarina Jukka Kuusisto.
"Hyväluustoinen, kauniisti esiintyvä, hyvä pää, oikea ilme, vahva selkä. Riittävästi, oikea asent. sopivasti kulm. raajat, hyvälaatuinen karvapeite joka voisi olla kattavampaa."
AVO ERI, AVK 2, SA

Käytiin vielä illalla Levin huipulla maisemia katselemassa. Olipa ihanaa!
Sunnuntaina sitten aamuvirkut lähti aamupalan jälkeen kävelylle, ja oli yllättävän kylmä. Sade myös vähän haittasi ja lisäsi kylmän tuntua, mutta ihanaa oli.
Niin ja tiedän kyllä, ettei koirilla ole pyhäpäiviä, mutta tämä poikkeus sallittiin kun ei oltu kotona. Taiga sai tulla pyynnöstä sänkyyn viereen ja piti vähän elvistellä kun meni isin paikalle :D
Kotiin paluu oli ihana. Koirat oli aivan villinä toisistaan. Allu parka ei ollut edes syönyt mitään, niin ikävöi laumaansa. Tänään sitten ruoka maistuu ;)

Vielä olisi tarkoitus Taigaa käyttää näyttelyssä ennen sulhasen luo menoa ja yks mätsäri olis myös jonne joku muksuista saa mennä lapsi&koira-kisaan.

Allun kanssa hiotaan TOKOa ja ohjatuista harkoista päästään nauttimaan tiistaisin.

2 kommenttia:

  1. Kaunis Taiga ja kaunis mamma. <3 Täytyy vaan totutella tuohon että sullakin on nyt silmälasit. =)
    Terkkuja kaikille!

    Krista

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos =) Tiedätkös että juuri kukaan ei edes huomaa minun laseja, on kuulemma niinku olis aina ollut. Ehkä sen tekee tuo väri (et arvaa minkä väriset :D )

    VastaaPoista